Yhdistyksen toiminnassa muutoksia koronan takia

21.3.2020

Yhdistys siirtyy yhteydenpidossaan puhelimen, sähköpostin ja netin käyttöön koronaviruksen vuoksi

Journalistiliitto tekee myös muutoksia. Liiton hallitus on päättänyt toimista, joilla pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviäminen liiton toiminnassa. Toimenpiteet koskevat liiton hallintoa sekä tapahtumia. 

Kevätvaltuusto siirtyy toukokuulta ensi syksyyn, 28.9. - 29.9. Kokous pidetään Helsingissä.

Liiton valiokuntien osalta tullaan päättämään valiokuntakohtaisesti, pidetäänkö kokoukset aiemmin suunnitellusti vai siirretäänkö kokouksia. Vain välttämättömät valiokuntien kokoukset pidetään.

Yhdistykset tekevät itse päätöksen omista tilaisuuksistaan ja viestivät mahdollisista muutoksista. Jäsenistön on hyvä seurata kulloisenkin tapahtumajärjestäjän viestintää.

Korona-tilanteen vuoksi liiton toimiston henkilökunta on toistaiseksi pääosin etätyössä. Sovithan mahdollisesta käynnistäsi etukäteen asianomaisen henkilön kanssa.
 

Jokesilta apurahoja freelancereille luoviin projekteihin

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes on päättänyt pika-aikataululla apurahahaun freelancereille luoviin projekteihin. Jokes myöntää 30 kappaletta 5800 euron apurahaa luovan työn tekemiseen. Apurahat jaetaan työsuunnitelman perusteella vapaille toimittajille, kuvittajille ja graafikoille.

Freelancereiden osalta työskentelyapurahojen hakua siis aikaistetaan, sillä monelle on nyt syntynyt mahdollisuus aikaistaa apurahatyöskentelyä, kun työkeikkoja peruuntuu korona-viruksen seurauksena.

Nämä nyt jaettavat Kopiosto-apurahat on tarkoitettu ensisijaisesti lehdistölle sekä sähköisten viestimien verkkojulkaisuille työskenteleville ja työskennelleille vapaille journalisteille.

Haku alkaa 16. maaliskuuta ja päättyy 26. maaliskuuta kello 16. Päätökset tehdään 8. huhtikuuta.